Ouwehands Dierenpark

Jo ensimmäisten täällä vietettyjen päivien aikana oli pakko päästä käymään eläintarhassa. Päivä oli kuuma, lähemmäs 30 astetta, ellei peräti enemmänkin. Liput eläintarhaan olivat kalliit, aikuisilta lähemmäs 20 euroa kappale, onneksi seurueeseemme kuuluva 2 ja puoli vuotias pääsi ilmaiseksi. Mutta emme todellakaan osanneet arvata, että saisimme rahoillemme näin hyvää vastinetta. Eläintarhaan olisi saanut myös ottaa koiransa mukaan pientä maksua vastaan, meillä koirat kuitenkin saivat tyytyä oleskelemaan kotona. Mutta tämä on suuri ero Suomeen, kun siellähän eläinten tuominen eläintarhaan on ehdottomasti kielletty.

Jokaisen eläimen pääsit näkemään todella läheltä, eikä tässä eläintarhassa jäänyt yhtään eläintä näkemättä pentujen, syömisen tai muun syyn vuoksi. Varsinkin Suomen Korkeasaareen tottuneelle tämä reissu oli todellinen elämys.

Tämä kaunis ja hieman hassu lintu eleli eläintarhassa vapaana. Taisi olla hieman huomionkipeä sekä esiintymistä rakastava kun alkoi esittämään yleisölle omanlaistaan tanssia.

 Se mikä eläintarhassa on todella hienoa, että siellä on otettu kaikki. Sinne tänne oli ripoteltu lapsille kiipeilytelineitä, seikkailuratoja sekä uima-altaita joissa polskia. Nämä myös olivat teemoittain laitettu, leijonien vieressä savannityylinen seikkailurata, norsujen vieressä norsunmallinen kiipeilyteline sekä sisätilat jotka olivat kokonaisuudessaan rakennettu viidakkotyyliin. Sisältä lähti myös maisemajuna, joka kiersi pienen lenkin eläintarhan yllä. Pääsi näkemään eläimiä aivan uudella tavalla näin.

Norsuja ihailtuamme kävimme katsomassa paikallisen hylje-näytöksen. Eikä tarvinnut arvata, miten eläimet oli koulutettu. Ihan takuuvarmasti naksutin-tyyliin. Ja ne oli varastaneet kaikki meidän koirien temput: vuorotassuttelu, kiepit, kierimiset, terrierihypyt... paitsi, että meidän pitää vielä opettaa omillemme: sukellus, hyppy renkaan läpi vedestä ponnistaen ja taputtaminen.Todella hyvin hoidettu paikka!

Tämä herra oli tapellut kaverinsa kanssa ja ne mököttivät molemmat apeina :( Ihan varmaan naisesta tullut tappelu - mikä muu noin mutrulle naaman vetää.

Tämä pikku veijari eleli eläintarhassa vapaana. Tuijotteli meitä ihmeissään portin päältä.

Hollantilaista asennetta

Nyt jo puolitoista kuukautta Alankomaissa asuneena on ehtinyt nähdä ja kokea jo monenlaista.

Ensimmäinen asia mihin kiinnitimme huomiota tapahtui lenkkeillessämme koiriemme kanssa. Jokainen vastaantuleva tervehti meitä iloisesti hymyillen. Aluksi hieman hämmästyimme ja mykistyimme, pian opimme jo vastaamaan takaisin "Hallo" ja tätä nykyä harjoittelemme kovasti, jotta olisimme ensimmäisiä jotka tervehtivät.

Polkupyörä kuuluu vahvasti hollantilaiseen kulttuuriin ja ehkäpä juurikin sen takia suurinosa ihmisistä tämän maan kansalaisista onkin niin kovin hoikkia. Kaikki tosiaan ajavat polkupyörillä, niin koululaiset, työläiset "businessmiehet", juhlijat sekä lapsiperheet. Ja kaikenlaisia pyöräyhdistelmiä tandemista erilaisiin kuljetuspolkupyöriin täältä löytyykin. Täällä kun ei turhaan kannata autolla ajella, bensa sekä dieseli ovat sen verran kalliita, jopa kalliimpia kuin Suomessa. Pyörätiet täällä ovat erinomaisessa kunnossa, kaikkialla tosiaan menee erillisiä pyöräteitä, joten pyöräilijöiden ei tarvitse suhailla niin autojen kuin ei myöskään kävelijöiden joukossa. Useimmiten pyörätiet ovat myös yksisuuntaisia tai sitten kaistat ovat merkitty erillisin katkoviivoin, aivan kuten autotiet meillä Suomessa. Jyrkkiä mäkiä ei oikeastaan ole, sen sijaan saattaa löytyä muutamia pitkiä ja loivia nousuja, kuten meidän Horalaanin kotitie. Siinä on 1,5km loivaa nousua ja vaikka onkin loivaa niin kyllä se jaloissa tuntuu. Pyörälenkiltä kotiin palatessamme saammekin aina loistavan loppusilauksen lenkillemme. Autoilijat myös useimmiten kunnioittavat pyöräilijöitä aivan eritavalla, mitä Suomessa on tottunut. Ja taas toisinpäin myös pyöräilijät tiedostavat, että auto ei aina automaattisesti huomaa nopeasti kiitävää pyörää vaan hidastavat risteyksiin eivätkä vaihtele suuntaa arvaamattomasti vaan näyttävät reilusti kädellään mihin suuntaan ovat menossa. Tämä onkin ollut meille varsinainen tasapainon kehitysharjoitus, nyt jo vihdoin uskaltaa reilusti irroittaa otteensa pyörän tangosta. Myös vanhukset täällä ovat hyväkuntoisia, jopa lähemmäs 80-vuotiaat mummot ohittavat meidät pyörillä ylämäissä, eikä rollaattoreja käyttäviä vanhuksia näy paljonkaan. Tämänpä takia meidän pihaltammekin löytyy jo peräti 4 polkupyörää. Kaikille naisille muuten tiedoksi, älä yritä arvailla hollantilaisen miehen ikää takaapäin. Olemme nähneet niin monia 60-vuotiaita miehiä, jotka takaapäin lihastensa perusteella olisimme arvioineet 30-vuotiaiksi (erittäin lihaksikkaiksi).

Kaupoissa, hyllyjä täyttelemässä, näkee nuoria, noin 15-16 vuotiaita poikia. He ovat kovin auttavia sekä ystävällisiä. Ja mikä kaikkein ihailtavimpaa, he todella työskentelevät ahkerasti vaikka samalla saattavatkin jutustella keskenään. Koko tänä aikana emme ole nähneet heidän kertaakaan seisovan toimettomana, rupatellen kaverinsa kanssa. Jokainen hylly heidän jäljiltään on aivan tiptop, todella siis kirjaimellisesti. Jokainen tuote on suhteessa toisiin samassa linjassa, kaikki etiketit osoittavat täsmälleen samaan suuntaan, eikä hyllyissä ammota tyhjiä aukkoja siellä täällä. Erona Suomeen, täällä myydään myös viinejä sekä hieman väkevämpiä marketeissa ja niitä saavat ostaa jo 16-vuotta täyttäneet. Vahvempia myydään viinakaupoissa ja niihin ikärajat ovat korkeammat. Mitään pilvenpolttelija-, pornokansaa nämä eivät todellakaan ole. Ennemminkin ihmisiä, jotka ajattelevat omilla aivoillaan. Suurin osa ihmisistä ei myöskään kuulu kirkkoon. Kaupoissa terveellinen ruoka on todella halpaa, kasviksia saa muutamalla kymmenellä sentillä ja luomumaitokin maksaa vajaan euron litra. Ja luomuruokaahan täällä on paljonkin tarjolla. Albert Heijn kauppaketju muuten tarjoaa asiakkailleen ilmaisen kahvin ostosten lomassa, aina!! Kaupat eivät muuten näytä kaupoilta vaan pikkuputiikeilta joiden sisältä paljastuu Supermarket. Parkkipaikat on ovelasti piilotettu kauppojen viereen sisäpihoille, tähän tottuu nopeasti, kun vain osaat etsiä P-merkit. Maa on suunniteltu pitkille ihmisille, kaupoissakin tavarat saattavat sijaita hyvinkin korkealla, niin ettei 172 cm pitkäkään meinaa ylettää, mutta onneksi on ollut saatavilla kaupan reippaita poikia, jotka auttavat mielellään hieman lyhyempääkin.

Reseptittömiä lääkkeitä saa kaikista ruokakaupoista, sieltä siis voi hankkia itselleen niin särkylääkkeet kuin myös yskänlääkkeet - ja paljon Suomea edullisemmin. Punkkiaineet ja matolääkkeet joudut hankkimaan eläintarvikekaupoista, joita on paljon.

Ihmiset täällä muutenkin ovat kovin ystävällisiä, eikä se kohdistu pelkästään muihin ihmisiin vaan myös eläimiin. Lähes kaikki näkemämme eläimet ovat loistavassa kunnossa, käyttäytyvät hyvin, ovat tasapainoisia, eikä ole tavatonta nähdä malinoisia vapaana kaupungin keskustassa tai rottweileria taluttavaa vanhaa naista. Molemmilla luonnollisesti koirat täysin hallinnassa. Pienet koirat eivät räksytä, eivätkä isot tempoile. Niilläkin joilla eläintä ei ole suhtautuvat niihin luontevasti. Koirat saavat tulla niin luonnonpuistoihin kuin myös eläintarhoihin. Koiraharrastajat ovat pääsääntöisesti miehiä, lajista riippumatta. Olemme jo nähneet niin paimennusta kuin myös tottelevaisuuskokeita ja molemmissa valtaosa oli miehiä. Kuulimmepa muuten erään hollantilaisen suusta: "Hollannissa hankitaan koira pääsääntöisesti perhejäseneksi ja toiseksi vasta harrastuksiin, Suomessa kun koira on pääsääntöisesti harrastusväline." Toivottavasti ei nyt sentään näin.. Täällä tosiaan kaikki otetaan huomioon, kaupungin puolestakin on teiden risteyksiin asennettu erikseen liikennevalot niin hevosille, pyöräilijöille kuin myös kävelijöille. Bussit muuten väistävät muita tielläliikkujia, myös toisia autoja.

Ja mikä kaikkein yllättävintä sekä hauskinta, myös tietyömaa-alueilla otetaan autoilijat huomioon kertomalla heille kuinka kauan tietyömaa ja mahdollinen siitä johtuva ruuhka vielä kestää. Ja kertominen on tehty näinkin hauskasti:

Hollantilaiset ovat hyvin puheliaita, avoimia sekä auttavaisia. Sähköposteihin vastauksen saaminen on kuitenkin hyvin hidasta ellei peräti epätodennäköistä, joten jos haluat saada vastauksen nopeasti, turvaudu mieluummin puhelimeen. Netin saaminen kotiisi voi olla työn ja tuskan takana, koska tarvitset siihen ensin asukasnumeron, jotta saat pankkitilin, jotta saat nettiliittymän. Asukasnumeron voit saada jopa päivässä, muiden saaminen sitten kestääkin. Onneksi meillä on kiltti vuokranantaja, joka otti meille nettiliittymän "netti kotiisi päivässä". No, tämä slogan sai täällä aivan uuden merkityksen saapumalla meille vasta kuukauden odotuksen sekä kahdeksan miehen käynnin jälkeen.

Hollantilaiset, jotka ovat käyneet Suomessa pitävät siitä maana. Kertovat nähneensä siellä kaunista luontoa.

Vierailijoille tiedoksi, asumme siis kadulla nimeltä Horalaan. Varokaa siis lausumasta sitä noin, koska silloin kysytte tietä huorakadulle. Äläkä pyydä asuntoa vuokralle sanomalla "te huur", silloin pyydät huoraa. Voit kyllä pyytää "hyyr te huur", jolloin saat huoran vuokralle.

Bennekom

                                 

Ja niin meillä oli oma koti, se ihana unelmien koti jota olimme katselleet jo etukäteen Suomessa. Olimme laittaneet vuokranvälitysfirmaan useammankin kyselyn asunnosta, saamatta kuitenkaan minkäänlaista vastausta sieltä. Onneksi useiden yritysten jälkeen saimme vuokranvälittäjänkin kiinni sekä saimme monien sähköposti- ja puhelinkeskusteluiden jälkeen sovittua asunnon näyttöajan torstaille 9.8 klo 14.

Kotitiellä, päämääränä Horalaan 139

Ja asunto olikin juuri sellainen, millaisen käsityksen olimme netin välityksellä siitä saaneet. 2 makuuhuonetta, oleskelutila, keittiö, ruokatila, eteinen sekä vessa ja suihku. Piha myös koiranomistajan unelma, suuri kokonaan aidattu tontti 2 sisäänkäynnillä. Tontti on vaihtelevaa maastoa eikä tontilla sijaitse suuria istutuksia joita meidän tarvitsisi suuren koiranlauman kanssa varoa.

                                            Seuraavassa kuvia kodistamme sisältä päin:

Sekä kotipihaa erikulmista

Palavan jätteen polttouuni, avaruusalukseksikin kutsuttu. Meistä on tullut hyvin ekologisia täällä ollessa

Ensimmäinen illallinen uudessa kodissamme (muiden mielestä oli kovinkin hauskaa kun Kati hyppi ruokapöydän ääressä kamera kädessä; "Katin kun täytyy ikuistaa hetki jolloin syö ruokapöydän ääressä." Viitaten tässä siihen, että myin ruokapöytäni jo aikoja sitten Suomessa tietäen, että olemme lähdössä ulkomaille.

Kaupunki jossa asumme on Ede ja kaupunginosa Bennekom. Tämä Bennekom näyttäisi olevan jotain arvoaluetta suureine pihoineen sekä kauniine omakotitaloineen. Jokainen piha näyttäisi olevan aidattu, vieläpä niin korkeilla aidoilla, että pihoille on melkeinpä mahdotonta nähdä. Onneksi myös naapurustossa on koiria, joten ei taida naapureita haitata ollenkaan se, jos meidän pihalta joskus kuuluu satunnaista koiran haukuntaa.

Eden kaupungintalon pihalta

Kyllä kerrostalo asumisen jälkeen on ollut vaikea tottua ajatukseen ettei täällä tarvitse jättää öisin imuroimatta, eivät ne naapurit täällä kuule meidän imurointiamme.

Bennekomin kylä on pieni ja viihtyisä, vajaan neljän kilometrin matkan päässä. Ihmiset ystävällisiä ja hymyileviä. Kylään mahtuu 3 isohkoa ruokakauppaa, muutama ruokaravintola ja monia pienempiä kauppoja joista saa melkeinpä kaiken tarvitsemansa. Suurempaa valikoimaa kuitenkin halutessaan kannattaa ajella Eden keskustaan tai Wageningenin kaupunkiin. Jotka eivät nekään ole kamalan kaukana, Wageningeniin 10 kilometriä ja Eden keskustaan vajaa 5 kilometriä. Ja näiden mahtavien pyöräteiden ansiosta myös me olemme kunnostautuneet ja muutamana viime päivänä tehneet kaikki tarvittavat matkat pyörällä. Tulipas tässä päivänä eräänä yhdenkin lenkin pituudeksi 26,9 kilometriä kun hieman innostuttiin. Täytyy kyllä myöntää, että seuraavana päivänä pakarat muistuttivat olemassa olostaan. Itseasiassa olemme pyöräilleet niin, että toiselta löytyy rakko kädestä, toiselta takapuolesta ;)

                                                           Kuvia kotikylästä

                                      

Takapihaltamme avautuvat aivan mahtavat lenkkimaastot joissa on hyvä käydä juoksuttamassa koiria vapaana. Kun uskokaa tai älkää, mutta vaikka onkin kyseessä viiden koiran lauma niin parin ensimmäisen viikon jälkeen ne ovat lopettaneet omalla pihalla juoksentelun. Muutaman kerran saattavat juosta pihaa ristiin rastiin, mutta suurimman osan ajasta kaikki 5 karvaista kököttävät suurten lasisten ikkunoiden takana anellen meitä päästämään heidät sisään paitsi jos olemme itse ulkona on tilanne päinvastainen. Meidän lähimetsässä tulee päiväsaikaan vastaan useampiakin lenkkeilijöitä koirineen ja melkeinpä kaikilla on koirat vapaana, joten niin myös meillä. Eikä ohitustilanteissakaan ole ollut tapana ottaa koiraa kiinni vaan tervehtien ystävällisesti on vastaantuleva ohitettu. Tässä meillä onkin ollut kovasti oppimista, kun Suomessa on tottunut kutsumaan koiran oitis luokseen kun näkee muita liikenteessä. Ja jos yhteen metsään kyllästyy on lähistöllä myös muita metsiä, joissa aivan upeat lenkki- sekä ratsatusmaastot. Olemme myös tässä asiassa kunnostautuneet ja aloittaneet pyöräilylenkit koirien kanssa, melkein joka toinen päivä toistuva pitkä pyörälenkki on tehnyt karvaotuksille pelkkää hyvää, joka toinen päivä olemme tyytyneet tekemään rauhallisen kävelylenkin.

                                  

                             Näin se onnistuu, yhtäaikaa sekä koirien että lapsen ulkoilutus
                                  

                                        

Matka Hollantiin

Matka Hollantiin alkoi 6.8. illalla. Valmiiksi hyvin väsyneet matkustajat, rankkojen lähtövalmisteluviikkojen jälkeen, pakkautuivat kahteen autoon, jonne neljän ihmisen ja viiden koiran omaisuus oli tungettu. (Jälkiviisaana mainittakoot, että paljon jäi sitten jälkeenkin tavaraa, joka unohtui matkasta, mm. lapsen vaatteet...) Mutta onneksi meillä oli matkaseurana viime tipassa retkiseuraksi palkattu "Tomppa", joka jaksoi välillä muka niin kaiken tietävänä ohjailla ajoamme suuntaan jos toiseen. Olimme myös hommanneet radiopuhelimet, joten pystyimme sujuvasti koko matkan ajan pitämään yhteyttä kahden auton välillä.

Matkatavaroista vain osa

Matka lautalla Viroon sujui suunnitelmien mukaisesti, kuunnellen suloäänisten suomalaisten laulamia ikivihreitä muutaman rohkaisevan avustamana. Virosta lähdettiin ajamaan yönselkään kohti Latviaa ja Liettuaa, sieltä Puolaan, Saksaan ja lopulta Hollantiin. Matkamme alkoikin mahtavassa rankkasateessa ja kovasti jylläävänä ukkosena.

Iloinen matkustajajoukko

Virossa melkeinpä Latvian rajalla meinattiin joutua huijauksen kohteeksi. Meidät ohitti keskellä yötä pari kertaa auto Latvian rekkareissa, ajoi muutaman kilometrin meidän edellä ja pysähtyi tienreunaan hätävilkut päällä. Tämä siis toistui pari kertaa saman auton toimesta, emmekä siis uskaltaneet edes vauhtia hidastaa. Latvian ajoimmekin kokonaisuudessaan läpi kertaakaan pysähtymättä. Vaan aamun jo valjetessa saavuimme Liettuaan ja pysähdyimme paikalliselle huoltoasemalle toiveikkaina mehevästä aamupalasta, mutta saimmekin vain aamukahvit. Liettuassa olikin hyvin paljon lehmiä sekä peltoja, mutta ei yhtään paikkaa mistä saisi ruokaa. Koko valtion läpiajon aikana emme törmänneet yhteenkään ruokakauppaan saati ravintolaan, huoltoasemillakin oli hyvin köyhät valikoimat, oikeastaan voisi sanoa, että tarjonta oli pelkkää karkkia ja sipsiä. Liettuasta meidän oli hyvin hankala päästä pois, Tompan mielestä kun meidän olisi pitänyt ajaa Venäjän Kaliningradin kautta. Muuten aivan loistavaa, mutta kun meiltä ei keltään sattunut löytymään viisumia. Onneksi rajalla mukava rajavartija osasi neuvoa meille erireitin ja onnistuimmekin jotenkin ihmeen kaupalla saamaan taivuteltua myös Tompan reittimuutokseen. "Tee U-käännös, mikäli mahdollista" tuli liiankin tutuksi lauseeksi. Kun aikamme jonottelimme Venäjän rajoilla, epävarmoina mitä siellä oikein tapahtuu, oli meillä aikaa seurata ympärillä tapahtuvaa... siellä oli jollain miehellä todennäköisesti karannut muutama koira (muutamalla tarkoitan nyt noin kuutta koiraa), joita hän yritti epätoivoisesti metsästää pitkin raja-aluetta välillä hyvinkin tunnepitoisesti. Nälkä siis alkoi jo kovastikin kaivella, eikä vähäiset unetkaan vähentäneet matkustajien nälästä hiipivää kärttyisyyttä.

Blogiin ei mahtunut enempää videoita kerrallaan, joten loput löytyvät youtubesta linkin takaa.. Seuraavassa lisää Liettuasta. Huom! Huomatkaa tosissaan ajajien väsymys (todellinen väsymys), ei sanatkaan enää kulje ja selitys jotain hyvin epämääräistä!! ;) "Lypsetään lehmää, ei siis Camillaa, mutta siellä oli yks toinen lehmä lypsyllä" Mutta hei Camoon.. me luvattiin videopäiväkirjaa.

Ensimmäisen kerran siis saimme ruokaa vasta Puolassa, sielläkin oli hyvin haasteellista löytää auki olevaa ruokapaikkaa. Vihdoin saimme tilattua oikein maittavat ateriat saksankielellä. En tiedä johtuiko maistuvuus oikeasti maistuvasta vai oliko jo ehtinyt hiipiä niin karmiva nälkä että mikä tahansa olisi maistunut taivaalliselta? Tästäkin maasta löysimme kuitenkin myös puutteita, nimittäin siellä eivät käyneet eurot(!!). Ruoan saaminen tästä syystä oli hankalaa kun meillä ei ollut paikallista valuuttaa emmekä löytäneet mistään automaattia, josta sitä olisi voinut nostaa. Ja kielitaito paikallisilla ei kovin kummoinen ollut, joten tien kysyminen englanniksi tai saksaksi ei tuottanut tulosta (suomea ei edes viitsinyt kokeilla).

Pakko myöntää, Puola yllätti kuitenkin positiivisesti, kauniilla maisemillaan sekä hyväkuntoisilla teillään. Toisin kuin Latviassa jossa jatkui 20 kilometriä todella huonokuntoista tietä. Puolassa oli myös eläimet todella hyvin hoidetun näköisiä. Ja mikä kaikkein parasta koko maassa, suurten moottoriteiden varsilla oli tasaisin väliajoin levähdyspaikkoja. Oikein kunnollisia levähdyspaikkoja, joista löytyi siistit vessat, suihkut sekä piknik pöydät, kaikki nämä käytössä ilmaiseksi, tai no voihan sen katsoa niin, että tiemaksun hinnalla. Me kuitenkin tyydyimme testaamaan vain vessan toimivuutta.

Tähän asti matka oli jatkunut ilman suurempia pysähdyksiä. Olimme onnistuneet vaihtelemaan kuskia sopivin väliajoin toisen levätessä. Saksassa vasta tiistai-iltana otimme ensimmäiset kunnon yöunet, niin kunnon unet kuin vain autossa nukkuessaan voi saada. Kunnon unet matkan aikana tarkoittivat viiden-kuuden tunnin yöunia. Aamulla kävimme syömässä oikein maittavan aamupalan - joskin todella kalliin - ja matkamme sai taas jatkua. Myös Saksan ajoimme ilman pitkiä pysähtymisiä, koska seuraava maa joka oli vuorossa oli maa joka olisi määränpäämme eli Alankomaat :). Huomio, joka jäi mieleen Saksasta oli se, ettei siellä päässyt missään vessaan ilmaiseksi.

Saksan moottoriteiltä elävää kuvaa (pienten unien jälkeen)

Lisää Saksan huomioita vaaleanpunaisten moottoriteiden kaduilta ;)

Ruuhka

Liikennetiedotukset

Ja vihdoin keskiviikko iltana saavutimme Hollannin rajan. Matkamme oli siis edennyt aikataulussa, oikeastaan ennätysvauhtia. Ensimmäiset mielikuvat jotka saimme Hollannista olivat todellinen siisteys, hyvä kuntoiset tiet, aivan mahtava tarjonta huoltoasemilla (käsittää siis tuoreet hedelmät, maidot ja leivät) sekä metsät(!!). Niin tosiaan, mitkä metsät? Meille kun oli todella syvästi istutettu päähän mielikuva ettei Hollannissa ole ollenkaan metsiä, mutta rajan ylitettyämme emme nähneet mitään muuta kuin metsää.

Olimme tosiaan matkan tässä vaiheessa jo niin väsyneitä, että oli pakko päästä levähtämään, mutta olimme edelleen ilman asuntoa, koska vasta seuraavana päivänä oli edessä asuntonäyttö. Näyttö oli asunnosta jota olimme katselleet etukäteen Suomessa netin välityksellä, mutta emme tienneet siitä oikeastaan vielä mitään. No, mutta koska olimme pakanneet teltan sekä makuupussit mukaan niin ei muuta kuin Tomppa kertomaan meille reitti lähimmälle leirintäalueelle. En tiedä pitääkö Tomppa meitä kovinkin äveriäinä vai oliko se vain jotain kuittailua, mutta 'hänen' mielestään meille sopiva leirintäalue olisi ollut viiden tähden luksusmökkialue, josta olisi saanut vuokrattua itselleen jonkun todella hulppean mökin. Tyydyimme tekemään U-käännöksen pihalla ("Tee U-käännös, ehdottoman mahdollista") ja Tompalta ohjeet toiseen paikkaan. Mainittakoot, että Primastarin kääntäminen tuossa kohdassa oli lähes tähtitieteellinen saavutus saavutetulla univelalla. Tämä toinen paikka olikin sitten enemmän meille sopiva (ulkonäkö + lompakon paksuus), täällä tosissaan nukuttiin teltoissa. Ok, alueella oli huimat 3 telttaa, loput asuntovaunuja ja mökkejä. Alue oli kylläkin jo meidän saapuessa kiinni, mutta onnistuimme saamaan paikan ylläpitäjän kiinni ja hän päästi meidät sisään leirintäalueelle. Näytimmekö niin nälkäisiltä vai mikä, mutta onnistuimme taivuttelemaan jo suljetun ravintolan työntekijän vääntämään meille muutaman iltapalaleivän. Loistavaa palvelua kyllä täällä Hollannin maalla!

Leirintäalue jolle saavuimme oli siis oikeasti sekin todella hieno paikka, taisi olla neljän tähden leirintäalue kaikkine hienouksineen. Paikalta löytyi niin kahvila, uima-altaat, lasten leikkipaikat, suihkut, vessat sekä tiskauspaikat, mutta ei pankkiautomaattia, josta olisimme tarvinneet käteistä. Jos tulet Hollantiin niin täällä ollaan sitten ei Master Card vaan Diners Club jne, tarjoajia, visa electron on täysin tuntematon käsite sekin... Myös sähkötolpallisia paikkoja olisi ollut tarjolla ja kun aluetta kiersi huomasi, että monet tulivat kesäksi asumaan tuonne kyseiseen paikkaan, aivan samoilla tavoin kuin me menemme kesäisin mökeillemme.

Torstaina meillä oli siis asuntonäyttö ja meillä kävi todella hyvä tuuri kun asunto oli meidän koko porukallemme sopiva. Se on siis omakotitalo, isolla, kokonaan aidatulla 4000m2 pihalla ja kaiken lisäksi sinne saa viedä koiria. Kun niin kovasti pelkäsimme asunnonvuokrauksemme kaatuvan koiriin. Asuntoon, meidän ihan omaan kotiimme, pääsimme muuttamaan kuitenkin vasta perjantaina, joten vielä yksi yö piti viettää leirintäalueella. Joka ei kuitenkaan ollut paha asia, koska leirintäalue oli niin kovin viihtyisä ja illat olivat lämpimiä. Ja ruokaa sai kaupasta :)